prinssi on saapunut, rauha taas valtakunnassa
lokakuun 4. päivä 2016, #1
"Mä löysin tällasen ihanan huovan alesta, saat tän sitten sille uudelle hevoselle", lyhyenkokoinen nainen, siis mun äitini, käveli mun huoneeseen muovipussin kanssa. Se kaiveli valkeesta kassista tummanvihreän huovan, jossa oli jonkun sortin timantisoitu kanttinauha.
"Eihän mulla edes vielä ole sitä hevosta. Tai meillä. Ootko sä ees varma sopiiko vihree sille?" nousin koulupöydän äärestä ja katsoin mutsia kysyvästi.
"No itseasias meidän pitäis käydä kattomassa yks sivu, tuolla facebookissa sellasessa ryhmässä mainostettiin kun siellä myydään hevosia."
Me asetuttiin Applen pöytäkoneen ääreen ja alettiin scrollailemaan Thrillium-nimisen puoliverisiittolan sivuja. Ensin me katseltiin vähän ylipäätään tilaa ja luettiin niiden toiminnasta, hevosista ja omistajista, sitten me siirryttiin käymään läpi myytäviä hevosia.
"Tää on jotenkin tosi kiva", totesin kun me avattiin ruunikon orin sivut. Se oli Karri, 8-vuotias kenttäpainotteinen brandenburginhevonen.
"Sen kuljetukset ois helppo järjestää, ja mulla ois kyllä Saksassa tuttava joka vois varmasti käydä ratsastamassa sen meidän puolesta. Ja on näillä varmasti joku koeaikasysteemi kun kuljetukset pitää kuitenkin ite maksaa. Mut katotaan toi se video nyt", mutsin suu kävi ku papupata.
Mitä pidemmälle me päästiin Karrin (silloinen Carri) videoissa, sitä enemmän mä vakuutuin siitä että siinä vois olla sitä jotain. Sen hyppytyyli oli hyvä ja koulussakin sen kanssa vois päästä pitkälle. Vaikka asioihin tuntu löytyvän ratkasu mutsin hevospiireillä ja suostuttelutaidoilla, mua arvelutti kuitenkin joka ikinen seikka tässä suunnitelmassa - ensimmäinen oli varmaankin se, saataisko me edes hevosta.
No, seuraava päivä tuli ja meni, mutsi soitti Veeralle Thrilliumiin ja me saatiin ku saatiinki sovittua järjestelyt, joilla me saatais Karri ensin koeajalle suomeen ja aikaa tehdä päätös hevosesta. Sitten alkoi tietenkin panikointi kuljetuksista, mitkä nekin onneksi järjestyivät paljon helpommin kuin me oltiin odotettu - ori kun pääsi Suomeen meidän valmentajan Kristiinan saksalaisen tuttavan kyydissä huimasti halvempaan hintaan kuin mitä nämä suomalaiset firmat samasta matkasta olisivat pyytäneet.
Meni noin kaksi viikkoa, kun koitti se tuomiopäivän aamu, 4. lokakuuta 2016. Me herättiin seitsemän maissa aamulla, otettiin traileri ja Kristiina mukaan ja suunnattiin meidän kohtaamispaikalle, noin 2 tunnin ajomatkan päähän meidän tallilta. Sinnepäinhän matka meni vaan jännätessä että ollaanko me oikeasti saamassa sitä mitä Veera on meille lupaillut, kelloa ja navigaattorin matkaa jäljellä -pykälääkin tuli normaalia useammin katsottua.
Ja se oli varmaan rakkautta ensisilmäyksellä. Kun se ruunikko hevonen peruutti vauhdilla alas saksalaisen hevosmiehen trailerista, se päästi ilmoille kimakan hirnahduksen ja pyörähteli narun päässä. Korvat heilu joka puolelle ja sen liike pysähty kun astuin sitä lähemmäs ja tartuin kiinni saksalaisen ojentamasta riimunnarusta. Poni katseli mua korvat höröllään, kurottautu haistelemaan ja anto mun rapsuttaa. Hetken se siinä jaksoi olla, kunnes alkoi uudestaan hääräilemään ympäriinsä minkä ylsi. Mä päätin kävelyttää hevosta hetken eräällä levikkeellä, missä me siis tavattiin. Ori kurkotteli pientareille haukkailemaan vihreää sen minkä ehti, ja vahingossa mä päästin narun löystymään. Kun sitten joku meidän poppoostamme paukautti auton oven kiinni, Karri nosti päänsä ja riuhtaisi itsensä irti mun otteesta. Se otti pari raviaskelta ja vaikutti todella uhmakkaalta, mutta sitten se pysähtyikin, noin seitsemän metrin päähän musta. Se kääns päänsä muhun päin ja katsoi mua ehkä hieman odottavasti.
"He really likes girl, really likes", saksalainen hevosmies totesi hieman huonolla englannillaan, mutta mua lämmitti ajatus siitä että Karri saattoi oikeesti tykätä musta jo nyt.
Me oltiin jo iltapäivällä takasin Espoossa ja kotona, ja isä oli just korjaamassa tarhojen lautoja kun me ajettiin pihaan. Koko matkan ori oli pitänyt kamalaa mekkalaa ja kokoajan sai kamerasta seurata ettei tuo loukkaisi itseään. Lopulta me kuitenkin saatiin purettua innokas matkalainen ulos trailerista, ja heitettyä tuo hetimiten ulkoilemaan toiseen isoista tarhoista. Se haisteli suomalaista, raikasta syysilmaa, pyrähteli sinnetänne ja teki kyllä koko lähiseudulle selväksi että oli nyt saapunut paikalle. Aivankuin se olisi halunnut jokaisen tietävän, että
prinssi on viimein saapunut, rauha taas valtakunnassa.
